Andreï Makine: Maa ja taivas
Ote takakannesta:
Nuori venäläispoika asuu orpokodissa 1960-luvun
puolivälissä. Karun elämänsä vastapainoksi hän löytää lohtua ystävyydestä
vanhan ranskalaisen naisen, Shuran, kanssa. Shuraa kutsutaan myös Aleksandraksi
– hänen oikeaa nimeään kukaan ei muista. Shura uskoutuu pojalle : hän rakastui
sodan aikana ranskalaiseen lentäjään, Jacques Dormeen. Jacques oli tullut
vuonna 1942 taistelemaan Stalingradiin ja osallistui sitten suureen
operaatioon, Alaskan–Siperian ilmasiltaan.
Makinen edellisten romaanien tavoin Maa
ja taivas nostaa esiin kysymyksen sellaisen ihmisen identiteetistä,
jolla on kaksi kansallisuutta ja kieltä. Se kuvaa myös menneisyyden etsimistä:
kertoja lähtee aikuisena sotasankari Jacques Dormen jäljille Siperian vuorille
ja Ranskaan, missä hän tapaa kadonneen lentäjän veljen. Maa ja taivas kuvaa rakkautta jonka maailmantapahtumat
murskaavat, muistoja sekä idän ja lännen välisiä historia- ja kulttuurieroja.
Sanat soljuvat kuin helminauha, kauniina ja kuulaina. Ajanjuoksu on viedä mennessään, mutta ei kuitenkaan vie. Hyvin nopeasti sitä pääsee kiinni kulloiseenkin ajanjaksoon, vaikkei niitä aina rautalangasta väännetäkään.
Tässäkään Makinen kirjassa ei tapahtuma ole se ainoa merkityksellinen tekijä, vaan tapa, jolla se sanotaan, on vähintään yhtä merkityksellinen. Elleipä jopa merkityksellisempi. Näin kaunista kieltä tulee ikävä. Vähän samaan tapaan kuin Alexandran mennyttä elämää, identiteettiä.
Pidän Makinen tavasta kirjoittaa ja kertoa. Eräs lempikirjoistani on Makinen Ruhtinattaren rikos, se pesee tämäkin, vaikka pidin toki tästäkin. Maassa ja taivaassa on tilaa hiljentyä, kulkea hitaasti. Aina ei jaksa "juosta" kirjan kanssa - minä ainakin haluan myös makustella. Makine on omiaan makusteluun.
Kommentit