Mary Higgins Clark: Kaksoset

 

755234.jpg

 

 

Kirjan taittosivussa kerrotaan Higgins Clarkin pitävän kunnia-asianaan tarjoilla kauhua hyvin annosteltuna ja kauniisti katettuna. Ennen kuin pääsen itse kirjaan, on pakko kommentoida tätä kehua. En nimittäin ole vielä löytänyt kirjasta yhtään kauhua enkä oikein sitä jännitystäkään.

 

Jännitys latistunee lukijan kannalta siksi, että lukija saa seurata tarinaa sekä "hyvien" että "pahojen" kannalta, jolloin hän siis tietää kaiken. Mitä jännittävää siinä on?

 

Kirjan alkuasetelma on kieltämättä mielenkiintoinen: kaksostytöt kidnapataan ja vaaditaan lunnaita heidän vapauttamiseksi. Lunnasrahat saadaankin kasaan, mutta vain toinen lapsista tuodaan takaisin. Toisen kaksosista väitetään kuolleen.

 

En ole lukenut kirjaa vielä loppuun asti, mutta yli puolen välin kuitenkin ja minun on vaikea uskoa kirjan enää muuttuvan niin dramaattisesti, että siihen saisi jännitysmomenttia mukaan.

 

Ainoa asia, mikä tässä voi jännittää, on se saadaanko kadonnut kaksonen pelastettua elävänä takaisin. Toistaiseksi vielä luullaan hänen olevan kuollut. Kirja on mielestäni jokseenkin naiivisti kirjoitettu. Sen takia se lienee hyvin helppolukuinen ja –tajuinen, mutta toisaalta varsin tylsä ja yllätyksetön.

 

Lähes kaikki liikkeet ovat ennalta-arvattavia. Mielestäni Mary ei osaa pitää lukijaa jännityksessä, vaan iskee heti kaikki kortit pöytään. Se on kieltämättä joskus ihan herkullinen tapa myös lukijan kannalta, mutta tässä se ei toimi. Yritän lukea kirjan nopeasti loppuun: en siksi, että se olisi niin hyvä vaan siksi, että pääsen siitä eroon.

 

Olen lukenut ainoastaan yhden Maryn kirjan aiemmin. Se oli nimeltään vihreäviittainen nainen. Siitä on aikaa, kun sen luin enkä suoraan sanottuna muista siitä sanaakaan. En edes juonta. Kyseinen kirja löytyy kyllä hyllystäni – mistä lie sen joskus teininä hankkinut – mutta koska siitä puuttuu alusta parikymmentä sivua, en ole tarttunut siihen koskaan sen jälkeen, kun sen joskus luin.

 

Kaksoset tulivat kotiini kuukaudenkirjana jostain kirjakerhosta. Täytyy varoa ostamasta – edes vahingossa - Higgins Clarkia jatkossa.

 

Ensimmäinen loppukommentti ti 24.7. klo. 7:45


En siis ole vielä lukenut kirjaa loppuun. Jostain syystä siihen tarttuminen on vaikeaa. Ainoa "jännittävyys" kirjassa on ja on oikeastaan ollut se, kuka tämä pillipiipari, eli kidnappauksen järjestäjä on. Hänen henkilöllisyytensä on ainoa, joka ei ole tiedossa.


Arvailu ei ole mielekästä jostain syystä. Myöskään hänen henkilöllisyytensä "salaisuus" ei tuota kutkuttavia ja jännittäviä tunteita. Aika latteaa menoa siis edelleen.



Loppukommentti ke 25.7. klo. 8:40


Ensin hengitän syvään ja totean loppuihan se vihdoin. Pyhä henkäys sentään. Ei parantunut kirja loppuuaan kohden, vaan mikäli mahdollista, muuttui vielä kliseisemmäksi. Haluan antaa Marylle lisänimen: Kliseiden kuningatar.


On tietenkin epäreilua tuomita naisen koko tuotanto kahden luetun kirjan perusteella, joista toisesta en edes muista mitään.  Tämän kliseisempää  ja ennalta-arvattavampaa loppuratkaisua en kuitenkaan muista koskaan aiemmin lukeneeni.


Lisäksi koko kirjaa leimasi outo selittelyn maku. Kaikki asiat piti puida perusteellisesti ja etenkin dialogit äityivät toisinaan naurettaviksi tämän takia. Pidetäänkö lukijaa aivan tyhmänä ja kykenemättömänä käyttää omia hoksottimiaan? Tässä kirjassa ei niitä hoksottimia tarvita.