MIKA WALTARI

 

244394.jpg

 

 

 

 

Tunnustan, etten ole aiemmin Sinuhea lukenut. Kamala aukko sivistyksessä(kin) muiden aukkojen lisäksi! Minulla ei oikeastaan ollut mitään mielikuvaa siitä, millainen kirja on ennen kuin se aloitin. Ilmoitan – yllätys, yllätys - taas, etten ole vielä kokonaan kirjaa lukenut.

 

Tähän mennessä (s. 250) Sinuhe on ollut ihan mielenkiintoinen. Kaikkein parasta siinä on sen erilaisuus suhteessa nykyiseen. Kirja sopii mielentiloihin, kun haluaa "päästä pois täältä". Ei tarvitse ajatella elämäänsä, ei mitään arkista, kun ottaa Sinuhen syliinsä ja lähtee matkalle.

 

Kirjan nimen mukaisesti Sinuhe on egyptiläinen. Lisäksi hänestä tulee lääkäri. Waltari kertoo Sinuhen tarinan Sinuhen itsensä kirjoittamana. Kirja alkaa jo iäkkään Sinuhen pohdinnoilla, joista lukija saa vihjeen miten lopulta käy, vaikkei mitään hajua ole siitä, mitä tapahtuu ennen sitä. Varsin mielenkiintoinen alkuasetelma ja siitä päästäänkin hyvin vauhtiin.

 

Kirjassa häiritsee (tai ei kenties häiritse, vaan lähinnä kiinnittää huomiota) ainoastaan toisinaan sanojen kummallinen järjestys lauseissa. Toisaalta se (sanajärjestys) kuvaa sekin hyvin aikaansa. Ei tosin tietenkään Egyptin, vaan Suomen silloin kun kirja on kirjoitettu (1945).

 

 

Väliaikakommentti:

 

Olen edennyt kirjan puoliväliin. Hitaahko lukemistahti ei johdu siitä, etteikö kirja olisi mielenkiintoinen – kyllä on – mutta minulla on tapana lukea muutakin samaan aikaan. Lisäksi täytyy joskus tehdä jotain turvatakseen elämänsä taloudellisesti.

 

Mutta asiaan. Sinuhe on tosiaan temmannut minut mukaansa. Eipä sitä suotta ole kehuttu klassikoksi. Etenkin Sinuhen ja hänen orjansa Kaptahin välinen suhde on kirjan suola. Lisäksi Kaptahin vuolassanaiset puheenvuorot herättävät hilpeyttä.

 

Mielestäni Waltari on osannut luoda Sinuhen ja Kaptahin luonnekuvaukset todella taidokkaasti ja uskottavasti. Pidän myös kirjoitustyylistä ja sen ajoittain pohtivasta otteesta sen sijaan, että vain edettäisiin tapahtumien kautta niitä sen kummemmin analysoimatta.

 

Loppukommentti:

Suosittelen. Sinuhe tosiaan on ansainnut klassikon asemansa. Muuta en sano, höpisin jo niin paljon ennen kuin sain kirjan edes kokonaan luettua. Amenet Ammonille!