Lukaisin tässä välipalaksi Inger Frimanssonin Alastomien naisten saaren. Frimanssonista innostuin, kun luin jostain aika ylistävän lausunnon kyseisen kirjailijan kirjoista. Odotukset olivatkin sitten sitä luokkaa.


1696167.jpg


Valitettavasti kirja oli tietyllä tavalla pettymys. Takakannessa sanotaan, että psykologinen jännitys kestää viimeiselle riville asti. Anteeksi mikä jännitys? En kokenut kirjaa kovin jännittävänä, en edes psykologisella tasolla saati sitten tapahtumien tasolla. Sellaista psykologista pohdintaa kirjassa kyllä oli, mutta minusta se ei ollut järin jännittävää. Siinä kuvattiin lähinnä ihmisen tuntemuksia, kun hän on tehnyt jotakin kamalaa.

Tobias on kaupunkilaistunut kirjailija, joka palaa lapsuudenkotiinsa auttamaan maataloustöissä hänen isänsä loukattua itsensä. Tobiaksen vanhemmat ovat eronneet ja isällä on uusi kumppani, Sabina. Lapsuudenkodissa asuu myös Sabinan kehitysvammainen poika. Tobias tapaa myös lapsuudenystävänsä Ingelizen, joka tekee hänelle tarjouksen.


Seuraava pätkä on kopsattu kirjan takakannesta:

…Pian kahden ihmisen välille syttyy yhteys ja intohimo, jonka seuraukset muuttavat kaikkien elämän peruuttamattomasti. Tilannetta sekoittavat avionrikkojien kohtalosta kertovat vanhat tarut, jotka alkavat heijastua nykyhetkeen. Katastrofi uhkaa koko yhteisöä, eikä tapahtumien kulkua voi pysäyttää…

Minusta tässä liioitellaan mielettömästi. Tai sitten en vain osannut tulkita näitä asioita kirjassa. Kirjan nimi Alastomien naisten saari on minusta myös hölmö, sillä sen taustoja käsitellään mielestäni lähinnä sivulauseissa. Tarinan synty toki kerrotaan ja se on ihan mielenkiintoinen, mutta se kuitataan muutamalla kappaleella. Minusta se ei ollut keskeinen osa kirjassa.

Ei tämä mikään huono kirja, mutta on sitä tullut paljon parempaakin luettua. Ajattelin kuitenkin vielä antaa Ingerille mahdollisuuden ja lukea jonkun toisenkin hänen kirjansa (koska sellainen odottaa jo postissa noutoa).