Gavriil Trojepolski

Bim Mustakorva

396929.jpg

 

Bim on setteri, joka värivirheen takia ei saa rotupapereita. Bimistä tulee kuitenkin rakas isännälleen ja isännästä rakas Bimille. Isännän sairastumisen takia he joutuvat eroon toisistaan ja siitä alkaa Bimin seikkailu, jossa motiivina on isäntänsä etsiminen. Reissulla tapahtuu kaikenlaista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Näitä tapahtumia kuvataan paljolti Bimin näkökulmasta, sen mukaan miten Bim ajattelee ja kokee tilanteet. Silmiinpistävää on, että kirjassa Bimistä käytetään pronominia "hän". Mielestäni "se" sopisi paremmin, kun kyse on eläimestä. Tämä toki on maksuasia.

 

Tiedän kyllä monia, jotka puhuvat lemmikistään "hän"-muodossa. Itse käytän pronominia "se" (myös ihmisistä arkisessa kanssakäymisessä), joten "hän" sattuu toisinaan silmään ja sekoittaa päätäni (koska automaattisesti "hänestä" tulee mieleen ihminen).

 

Luin joskus pentuna tämän kirjan ensimmäisen kerran. Lähes ainoa, mitä kirjasta muistan yhä, on se, että itkin sitä lukiessani. Halusin verestää muistiani ja katsoa vieläkö kirja koskettaa minua samalla tavalla.

 

En luonnollisesti vielä ole lukenut kirjaa kokonaan, mutta puolessa välissä jo olen. Samaa sykähdyttävää tunnetta kuin lapsena kirjaa lukiessa ei ainakaan toistaiseksi ole tullut. Toisaalta mitään ihan kamalaa ei ole vielä tapahtunut. Minulla on sellainen muistikuva, että hyvin katalia asioita tapahtuu tässä kirjassa, mutta toisaalta lapsen mieli voi dramatisoida ja kokea asiat liikuttavampina.

 

Se jää nähtäväksi. Ilmoitan itkinkö krokotiilinkyyneleet, kunhan saan ensin kirjan luettua.

 

*

 

14.3. Kirja on edelleen kesken ja luulenpa, että tulee olemaan vielä aika kauan, ellen nyt sitten jostain syystä siitä innostu. Kylläpä aika kultaa muistot ja muokkaa mieltä. Olen lukenut kirjaa noin puoleen väliin saakka (ja siitäkin on jo useita viikkoja aikaa, kun viimeksi kirjaan koskin) ja lähinnä pitkästynyt. Mistään hurmoksesta ei esiintynyt merkkiäkään liikutuksesta puhumattakaan.

 

Senpä takia olen jatkanut Henning Mankellin Curt Wallander -sarjan lukemista. Olenkin saanut sen luettua lähes kokonaan. Viimeinen kirja, Pyramidi, joka valottaa Wallanderin menneisyyttä, on kesken. Kaikki muut on luettu. Sitten on tietenkin vielä kirja Ennen routaa, jossa Wallander itsekin esiintyy. Siinä tosin ymmärtääkseni hänen tyttärensä, Linda, on astunut päärooliin. Lindastakin tuli lopulta poliisi.