Huhtikuun noita on lojunut hyllyssäni jo jonkin aikaa. Luin muiden arvosteluja siitä netistä ja ajattelin, että on vihdoin aika lukea se.


Majgull Axelsson: Huhtikuun noita


1560000.jpg 


Tässä kirjan takakansi ja alkuasetelma:

Desirée makaa sairaalassa. Hän ei pysty kävelemään eikä puhumaan, mutta hänellä on näkijän kyky. Hän osaa myös leijua ja ottaa ihmisen haltuunsa...

Desiréen kolme kasvattisiskoa eivät tiedä hänen olemassaolostaan, mutta eräänä päivänä he saavat kukin salaperäisen kirjeen. Se pakottaa heidät muistamaan, miten heidän kauan sitten oli jätettävä kasvatuskotinsa, ainoa turvansa.

Lääkäri Christina silmäilee sormiaan – näkyykö, että joku mursi ne tahallaan? Fyysikko Margareta muistaa, kuinka hän epävarmana 17-vuotiaana ryhtyi suhteeseen opettajansa kanssa. Narkomaani Birgitta taas mutisee lauseen, jota hän on hokenut koko ikänsä: ”Ei se minun vikani ollut!”

 


Syy, miksen ole tarttunut tähän kirjaan aiemmin, on takakansi. En ole fantasian ystävä (Huhtikuun noitaa en tosin laskisi fantasiaksi), kirjoissa. Suurelta osin tämä kaiketi perustuu ennakkoluuloon ja toisaalta tiettyyn realismin kaipuuseen.

Runoudessa ns. henkimaailman läsnäolo on minusta jotenkin luonnollista, jos näin voi sanoa, mutta kirjoissa se usein vain häiritsee minua (ellen sitten satu lukemaan esim. astrologista teosta tmv.).

Huhtikuun noidassa Desiréen kyky ottaa ihminen haltuunsa on siinä mielessä perusteltu, että hän ei voi liikkua, ja jotenkin se juoni on saatava kulkemaan. Kuitenkin Desiréen yliluonnollisen voiman kuvauksella ei ole järin suurta roolia kirjassa, vaikka se itse Desiréelle onkin suunnattoman tärkeää ja hän sitä kautta pääsee hetkittäin elämään. Myös loppuratkaisun kannalta sillä on aika oleellinen merkitys, mutta ei siitä sen enempää.

Pääasiassa kirja keskittyy kertomaan kolmen ottolapsen tarinan, jotka ovat päätyneet samalle kasvattiäidille, Ellenille, hoitoon. Lukijalle kerrotaan takautuvasti kunkin lapsen tarina pääpiirteissään.

Nämä muistelot ovat varsin mielenkiintoisia ja valottavat naisten käytöstä ja valintoja aikuisiällä. Samalla paljastuu myös se, miten eri tavalla kaikki kolme näkevät kasvattiäitinsä Ellenin.

Kirja on ihan hyvä lukuromaani ja olen iloinen, että luin sen. Se ei kuitenkaan onnistunut koskettamaan minua. Kirjan sanotaan olevan dramaattinen ja jännittävä. Dramaattinen kyllä, jännittävä ei.