Läheinen herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Se saattaa johtua siitä, että aihe periaatteessa on minulle hyvin läheinen, mutta näkökulma ja asenne ovat vieraita. Kirja kuvaa minä-kertojan muodossa puolisonsa alkoholismia ja sen vaikutuksia koko parisuhteeseen ja perheeseen.

Kirjassa korostetaan alkoholismin (tuhoisaa) vaikutusta mielestäni juurikin läheiseen/läheisiin. Itse juomisen syitä ei ole syvällisesti lähdetty ruotimaan (mikä on ihan ymmärrettävää, sillä kyseessä on fiktiivinen romaani eikä mikään tieteellinen tutkielma) ainakaan ennen sivua 125 (korjaan luettuani eteenpäin, jos ilmenee että olen väärässä).

Lisäksi häiritsee tiettyjen piirteiden voimakas korostaminen mm. läheisriippuvuudeksi leimaaminen ja jok'ikisen asian peilaaminen sitä kautta. Läheisriippuvuudella kirjoittaja myös perustelee lähes jokaisen tekemänsä asian, mikä voisi varmasti olla ihan realististakin, mutta näkökulman suppea rajaaminen ärsyttää minua. Tosin hän kirjoittaa niin kuin olisi tajunnut – tai hyväksynyt - tämän kaiken (läheisriippuvuuden) vasta myöhemmin.

Toinen asia, joka ärsyttää on juomisen ja alkoholi(smi)n käsittely. Kirjoittaja korostaa minun makuuni liian voimakkaasti viinan irrallisuutta kokonaisuudesta. Hänen tekstistään saa ajoittain kuvan, että alkoholi on itsenäinen, älyllinen yksikkö kokonaisuudessa. En tiedä, onko kirjoittajan tarkoitus vain nimenomaan korostaa alkoholin mahtia ja voimaa suhteessa alkoholistiin ja hänen voimattomuuteen, mutta minun kohdalla tuollainen jonkin elottoman tuotteen inhimillistäminen ei toimi.

En missään tilanteessa edes halua kuvitella alkoholin olevan älyllinen yksikkö, joka tekee itsenäisesti päätöksiä, jotka liittyvät jonkun elollisen elämään. Toki voi olla mahdollista, että kirjoittaja kuvailee alkoholia kielikuvin eikä hän tarkoita tekstiään tulkittavan kirjaimellisesti, vaan symbolisesti. Mutta anteeksi vain, tässä tilanteessa huumorintajuni eikä käsityskykyni halua venyä siihen.

 

Noin yleisesti ottaen Läheinen on ihan mielenkiintoinen kirja ja voin sitä suositella. Tosin pidän kirjaa enemmän viihteenä kuin syvällisenä kertomuksena. Kyllä se silti aika hyvin kuvaa aihettaan, vaikkakin mielestäni kohtalaisen kevyeen sävyyn (johtuen kirjoittajan valitsemasta kirjoitustyylistä). Mutta sehän varmaan on tarkoituskin.