Moni ei varmaan ole säästynyt kuulemasta Lemmikkikaupan tytöistä. Minulle kirja tupsahti kuukaudenkirjana jostain kirjakerhosta, joten ajattelinpa sen lukea. Olen lukenut Snellmannilta ainoastaan yhden kirjan ennestään: Safari Club. Se ei ollut mielestäni mitenkään erikoinen, jos ei nyt aivan huonokaan.

880627.jpg

Kirjan takakannen voit lukea täältä.

Vielä ei ole kommenttien aika, sillä olen lukenut kirjaa vasta kaksikymmenstä sivua. Sen verran voin kertoa, että se on kirjoitettu minä-muodossa ja kertojana on kadonnut Jasmin. Onko se hyvä vai huono asia, se selvinnee lukemalla.

Jos olet lukenut kirjan, kerro ihmeessä mielipiteesi. Mutta ei juonipaljastuksia kiitos!

Väliaikatiedote 7.9.

Niinpä niin, ei pitäisi mennä kommentoimaan kirjaa ennen kuin on lukenut enemmän kuin sen parikymmentä sivua. Kirjaa ei nimittäin ei suinkaan ole kertonut kokonaan Jasmin, vaan kertoja muuttuu myöhemmin. Itse asiassa se muuttuu useitakin kertoja.

Melkein loppukommentti, mutta ei ihan 9.9.

En oikein ymmärrä, miksi tämä kirja on saanut niin huikean kohun aikaiseksi. Ehkä siksi, ettei kukaan suomalainen ole kirjoittanut tästä aiheesta vielä? Vai onko? Olen huono asiasta mitään sanomaan, koska en kovin paljon lue suomalaista kirjallisuutta. Tosin yritän nykyään paikata tätä puutetta lukemalla enemmän.

Kirjaa on kehuttu uskottavaksi. Minusta se ei ole järin uskottava. Lisäksi lähes poikkeuksetta "pahikset" ovat ulkomaalaisia. Onko tarkoitus viestiä jotain? Lintukotomme uhka tulee muualta? Ei ne suomalaiset...

Toisaalta pohdin myös uskonnollisia piirteitä, jotka eittämättä liittyvät "Kastajan" toimintaan. Onko uskonnon mukaan ottamisella jokin muu syy kuin "Kastajan" motiivin rakentaminen? Eikö tällaisilla ihmisillä voisi olla (vaihteeksi?) muita motiiveja? Uskonto on jotenkin kliseinen ja liian "helppo" ratkaisu.

Hyvää on mielestäni kirjan rakenne. Se on aika erilainen ja monipuolinen. Se pitää kyllä otteessaan, eikä tule mieleeni jättää kirjaa kesken. Loppuratkaisu toki kiinnostaa ja se onkin jo aika lähellä.

Loppukommentti 10.9.

Loppu oli pettymys. Oikeastaan koko kirja oli pettymys. Ehkä odotin tältä niin paljon, että sen takia petyin. Tai sitten tämä kirja oli väärä valinta heti lähtemättömän vaikutuksen tehneen Myrkkypuun jälkeen. Miksi sitten petyin? Eräs syy: Minun oli vaikea ymmärtää Jasminin ja "Kastajan" suhdetta. Ehkä se johtui siitä, että lopulta  "Kastajalla" oli hyvin pieni rooli kirjoitetussa osassa kirjaa. Hän oli olemassa, mutta ei tavallaan lukijalle.

Kirjan epilogi oli myös mielestäni turha. Minusta fiktiivisen, aika suppeankin, romaanin loppuun ei sovellu pikakelattua paatosta "huorahistoriasta". Kirjan kiitoksista sitten sainkin lukea, että kirjailija oli referoinut siinä erästä toista kirjaa. Enpä ole yllättynyt. Kirjan tyyli muuttui epilogissa tyystin, eikä siinä palattu itse romaaniin enää. Uskon, että aika moni lukija sitä odotti, kunnes huomasi odottaneensa turhaan. Voin toki olla väärässäkin.

Kiitossanoissa heräteltiin myös kysymyksiä. Ihan aiheellisia kysymyksiä juu. Niihin vain ei ole olemassa yhtä ja ainoaa vastausta, vaan vastaukset lienevät - kuten aika usein - tilannesidonnaisia. Se ei tietenkään estä ajattelemasta asioita. Minulle jäi hienoinen "mieskatkeruudenmaku" suuhun tästä kijasta.