Eräs herra K oli käynyt huutokaupassa ja huusi siellä itselleen arkullisen tavaraa. Tuo aarrearkku sisälsi kirjan nimeltä Maailma 1919, jonka minä sain omakseni. Maailma oli lehti, joka alkoi ilmestyä Suomessa 1918 Kariston julkaisemana.


914276.jpg

" Kirjojensa markkinoinnin tehostamiseksi Karisto alkoi julkaista 1918 sivistyneistölle ja kaupunkilaisille suunnattua magazine-tyyppistä aikakauslehteä nimeltä Maailma. Idea oli Väinö Hämeen-Anttilan, joka myös toimitti lehteä vuoteen 1923 saakka.

Lehdestä pyrittiin tekemään ulkoasultaan näyttävä, ja sen kuvitusta varten hankittiin erikoiskamera, jotta kotimaisten kuvien osuutta voitiin lisätä. Kauneus, terveys, kodinsisustus ja kulttuuri olivat lehden myyntivaltteja.

Menestys yllätti kustantajan, joka ei kuitenkaan teknisesti kyennyt vastaamaan kovaan kysyntään riittävän nopeasti. Siksi lehti jäi tähdenlennoksi, joka hävisi kamppailun yleisölehtien markkinajohtajan paikasta Suomen Kuvalehdelle. Hämeen-Anttila yritti vielä 1930 turhaan elvyttää lehtiyritystä nimellä Uusi Maailma."


914277.jpg

Olen viihtynyt – ja viihdyn yhä – Maailman parissa. Se sisältää mm. novelleja, satuja, asiapohjaisia artikkeleita ja runoja. Kussakin lehdessä oli myös keittiönurkka pikkuemännille. Kirjasta löytyy mm. ohjeet aivomuhennoksen tekemiseen. Tuolloin oli lihan saanti niukkaa, joten silloin ruuaksi käytettiin lähes kaikki, mikä teuraasta irtosi.

Kirjassa kiehtoo myös suomen kieli, joka etenkin lauserakenteiltaan poikkeaa nykyisestä "yleisesti hyväkysytystä" kielenkäytöstä. Vaikutteita lienee saatu Saksasta(kin). Monesti verbi on sijoitettu lauseen loppuun kuten saksan kieliopin mukaista on. Kirjassa on kielinurkka, jossa saksankielistä tekstiä on käännetty suomeksi. Tekstit ovat aika naiiveja ja ne käsittelevät arkipäiväisiä asioita, mutta niiden tarkoitus onkin ollut opetuksellinen eikä keikarointi.

914278.jpg

Valitettavasti kameran akku loppui, joten jatkan juttua kuvien kera myöhemmin. Nämä kuvat lätkäisin tähän nyt vain ensi hätään, joten en viitsi niitä edes linkittää suuremmiksi. Liekö sellaiseen edes tarvetta.  Sivujen keltaisuus on  ajan aiheuttama.