Olen lääpälläni moniin jo edesmenneisiin venäläisiin kirjailijoihin. Ei ole siis ihme, että myös Dostojevski kuuluu tähän osastoon. Rikos ja rangaistus oli - yllättäen - ensimmäinen Dostojevskin kirja, jonka luin. Lainasin sen joskus 16-vuotiaana kirjastosta ja luin sitä siellä, kun lintasin koulusta. Sittemmin lakkasin lintsaamasta, mutten lukemasta.

Pengoin kirjahyllyäni miettiessäni, mitä tällä kertaa haluaisin lukea. Hömpän Helmissä alustavasti lupailin lukea Sparksin kaipuuviihdettä (mikä ihana kuvaus!), mutta en nyt ole sillä tuulella. Haluan palata ajassa taakse päin ja tutustua lemmikkiini paremmin.

Henri Troyat: Dostojevski

892900.jpg



Väliaikakommentti 12.9.

Olen lukenut ensimmäisen osan ja vähän toistakin kirjan neljästä osasta. Dostojevskin elämäntarina voisi olla hänen omista kirjoistaan. Henri Troyat on ehdottomasti taitava kirjailija ja piirtää sanoillaan johdonmukaisesti ja selkeästi kuvaa Dostojevskista. Suomentajallekin kuulunee kiitos hyvästä käännöstyöstä.

Loppukommentti 19.9.

Tämä kirja ylitti odotukseni ja huimasti. Dostojevskin itsensä elämä on kuin kirjasta. Faktojen lisäksi kirjassa analysoidaan mielenkiintoisella tavalla Dostojevskin teosten syntyä, motiiveja sekä niiden henkilöhahmoja. Kirja maalaa todella hyvin luonnekuvausta Fedjasta (Dostojevski). Vaikka olen Fjodorista ennenkin tietoa lukenut, ei se vedä vertoja tälle elämäkerralle, joka esittelee Dostojevskin elämän lähes kronologisessa järjestyksessä.

Troyatin tapa kirjoittaa on analyyttinen ja selkeä, puolueeton. Harvoin käy niin, että alan hidastella kirjaa lukiessa, mutta tämän kohdalla kävin niin. En millään olisi halunnut päästä loppuun, vaan nauttia "elämästä" Dostojevksin kanssa, joka ajoittaisessa pateettisuudessaan oli varsin ristiriitainen henkilö. Silti en voi olla pitämättä hänestä ja ennen kaikkea hänen tavastaan ajatella. Miten voisin sanoa: hän ei ehkä koskaan täysin löytänyt kosketusta tähän maailmaan, tullut sopuun sen kanssa.