Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu


Porkkanalaatikko painaa masussa eikä uni tule. Joulu on kulunut pääasiassa lukiessa. Okalintujen jälkeen käteeni tarttui jo vuosia hyllyssä virunut Jasmiinin tuoksu. En ole kokenut tuoksua tarpeeksi houkuttelevaksi lukeakseni kirjan jo aiemmin.


Mikä menetys – ja samalla onni! Jos näet olisin lukenut sen jo aiemmin, en saisi nyt olla sitä lukemassa näin tiedottomin mielin. Kirjan takakansi ei kerro oikeastaan yhtään mitään itse tarinasta. Sivuliepeessä sen sijaan on suppea pikakelaus kirjan tapahtumista.

Kirja kertoo erään perheen elämänvaiheista kolmen sukupolven ajalta. Tarina painottuu erityisesti, muttei yksinomaan, suvun naisiin.

Ketju saa alkunsa 1900-luvun alkupuolella, kun äiti naittaa 14-vuotiaan tyttärensä, Lakshmin, varakkaalle miehelle. Nuori tyttö joutuu muuttamaan kauas Malesiaan yli puolet häntä vanhemman puolisonsa luokse.

En odottanut kirjalta kovin paljon, mutta sain sitäkin enemmän. Mielenkiintoisen, traagisen ja ajoittain brutaalin tarinan ohella Jasmiinin tuoksu avaa ikkunan sen aikaisiin tapahtumiin Malesiassa: Japanilaisten sotilaitten miehitys, paikallinen kulttuuri ja tavat jne.

Japanilaisten sotilaitten vaikutusvaltaa kuvataan varsin karskisti, mutta historianläksynsä lukeneelle se ei ole yllätys. Vaikka se järkyttävää onkin!

Entä tehdäänkö Jasmiinin tuoksussa valtava numero naisten raiskaamisista? Valitettavasti se on ollut – ja on yhä – arkipäivää. En oikein näe syytä sensuroida sellaisia kohtauksia kirjoista, sillä ne voivat vaikuttaa mitä moninaisimmin tavoin naisen elämään.

Vähän sama kuin kirjoittaisi kuvauksen keskitysleiristä, mutta jättäisi mainitsematta sulatusuunit ja ne valtavat ruumiskuopat, joita juutalaiset natsien valvovan silmän alla kaivoivat itselleen.


Kirjan alkuperäinen nimi on muuten The Rice Mother, riisiäiti. Se sopisikin kirjalle mielestäni paremmin kuin typerä käännös Jasmiinin tuoksu.