Avioliiton viisitoista iloa kuvailee pirullinen pilke silmäkulmassa niitä monia koettelemuksia, joita avioliittoon astuvalla miehellä on odotettavissaan.
Kirjailija kuvaa miehiä kaloina, joiden päämäärä on päästä pyydykseen. Tämä pyydys on avioliitto naisen kanssa. Jo tekijän alkusanat saavat uskomaan, että jotain ilkikurista ja hauskaa on luvassa.
Niin kuin onkin. Olen lukenut vasta kaksi iloa ja mies on jo joutunut naisensa tähden taloudelliseen katastrofiin. Ensimmäisessä ilossa nainen haluaa paremmat vaatteet kehdatakseen esiintyä juhlissa samanarvoisena muiden kanssa.
Mies haraa vastaan, koska taloudellinen tilanne on kireä. Lopulta nainen tietenkin saa tahtonsa läpi, vaikka myöhemmin nainen sanoo miehen nimenomaan halunneen vaatettaa hänet hienosti.
Toisessa ilossa puhutaan juhlista, joissa naisen on käytävä (vaikka hän ei haluaisikaan), koska kerran sai uuden hameen. Onhan sitä käytettävä! Kolmannessa (jota olen jo vähän aloittanut) ilossa keskitytään naisen raskauteen ja sen seurauksiin.
Olen nauranut itseni kipeäksi kirjaa lukiessa. Kirjassa on hupaisia dialogeja, joista käy ilmi naisten laskelmoiva luonne ja miehen avuttomuus naisensa edessä. Mutta mitäpä mies ei tekisi naisensa eteen! Kirjassa kyytiä saavat lähinnä naiset, mutta eipä tuo kirja miestäkään niin kovin imartele. Tiukkapipon ei kannata lukea.
Avioliiton viisitoista iloa on satiiri, joka on kirjoitettu joskus 1400-luvulla. Kirjan on kirjoittanut tuntematon ranskalainen kirjailija. Kirjan kielessä on havaittavissa sen varhainen kirjoitusajankohta: sanonnat ja sanavalinnat. Minä pidän tällaisesta "vanhasta" kielestä ja mielenkiintoista on myös näin saada kurkkia tuonaikaisiin tapoihin ja arvoihin.
Loppukommentti 11.9.
*****
En tiedä, mistä kirjan saisi käsiinsä. Itse ostin tämän jo useita vuosia sitten, muistaakseni Kirjatorilta.
ISBN 951-20-6568-1
Gummerus Kustannus Oy
Kommentit